Painissa tarvitaan myös tuomareita. Ilman heitä kilpailuja ei voida järjestää. Siksi haluamme seurassamme kannustaa myös tuomaritoimintaan.
Lakeuden Painissa nuoret voivat halutessaan osallistua tuomarikursseille ja kokeilla tuomarointia kilpailuissa. Se on hyvä tapa oppia lajia syvemmin, kehittää sääntötuntemusta ja saada lisää varmuutta myös omiin kilpailuihin.
Seurassamme on jo aktiivisesti tuomaroivia nuoria. Ronja Lasanen tähtää jo kortin korottamiseen. Lisäksi useampi nuori on käynyt tuomarikurssin ja lähtenyt innolla mukaan toimintaan.
Haluamme seurana tukea ja kannustaa kaikkia, joita tuomarointi kiinnostaa. Tuomaritoiminta on tärkeä osa painiyhteisöä ja tarjoaa nuorille mahdollisuuden osallistua lajin kehittämiseen myös maton toiselta puolelta.
Liisa pääsi heti kurssin jälkeen tuomaroimaan Myhi- turnauksessa!
Suoraan syvään päätyyn.
Eppu suoritti Kemissä tuomarikurssin Juha Pakasen ohjauksessa.
Juha Pakanen on Kemin innosta tuomarikouluttaja.
Eerika on lopettanut aktiivisen kilpailun ja siirtynyt tuomarointi hommiin Lakeuden Painille
Iida Isokoski kävi myös kurssin Kemissä.
Iida painii sen verran ahkerasti, että tuomarointia harjoiteltu lähinnä salikisoissa.
Ronjalla on tavoitteet korkealla, toiveena on kortin korotus jo tänä vuonna! Kortti korottuikin jo 21.3.2026
Ronja kävi tuomarikurssin Sodankylässä Mikko Saranpään ohjauksessa 2025.
Poikien ja tyttöjen Kreko.
Tuomarina Ronja.
Poikien vapaan finaalit ja tyttöjen vapaapaini.
Ronja tuomarina.
Ensimmäinen painipäivä pelkkää poikien vapaapainia!
Tuomarina mukana Ronja.
21.3.2026 Kajaanin U17 SM- kilpailut.
Korotus meni hienosti!!
02/26 Tuomareina Liisa ja Ronja.
Täällä riitti matseja mitä tuomita!
Raimo ja Esko Taskisen muistopainit 02/26
Iida ja Lapin Veikkojen Pihla
Eerika ja Liisa
Eppu tuomarikurssilla
Ronja nostamassa Topiaksen kättä ylös!
03/26
Tuomarina Ronja Lasanen
Mukavat kisat, vähän tuomareita, onneksi lähdettiin!
Pikku porukalla Laihialla ja Ronja tuomarina!
Tuomareina Ronja ja Paavo
Paavo Lasanen
Tuomareina Ronja
Tuomareina Ronja
ja Paavo
Tuomarina Kokkolassa Ronja.